Tänään on ollut hitonmoinen päänsärky. Oikeassa ohimossa tuntuu siltä
että päänsisällä joku pirullinen pikkumenninkäinen nauraa ja hakkaa mun
ohimoa lekalla. Kovaa ja täsmälleen sekunnin välein. Luonnollisempi
selitys särkyyn löytyy siitä mikä tätä palloa tässä paikallaan
kannattaa, eli siis kaulasta ja niskasta. Lihakset on päättäneet mennä
jumiin kai lopullisesti, veri ei kierrä päähän, joten kaikki
vähäisetkin ajatukset mitä siellä pallossa on liikkunut on kadonnut.
Tilalle on tullut vain kaikuva *kopskops*.
Aamulla veikkasin päänsärkyä krapulaksi, The Isin
kanssa tuhottiin illalla pullo valkkaria ja käännettiin olohuoneen
järjestystä eestaas. Huonekalujen siirtely on meille vähän niinkuin
kosimisriitti. Hikipäässä nostetaan ja käännetään, tyhjennetään ja
täytetään. Kirotaan ja haukutaan toisiamme tyhmiksi. Noin kolmen tunnin
operaation jälkeen lysähdetään hikisinä mutta onnellisina sohvalle
sylikkäin. Romantiikkaa kyllikseen.
Niin, siis siihen krapulaan takaisin. Aamulla siis nousin ylös kuudelta kun Emma päätti
ensimmäisen kerran herätä. Ja koska oltiin käännetty viimeinen
huonekalu neljältä yöllä niin pikkaisen väsytti, ei paljoa. Pimeässä
hamuilin tuttipullon kaapista ja rukoilin että lämmin maito toimisi.
Toimihan se, sen aikaa kun Emma sen joi. Tällä välin mun päässä oli
alkanut menninkäisten työvuoro. Vetosin lähenevään migreeniin joten The
Isi nousi urheana ylös leikkimään tytön kanssa. Silmien raosta
kurkkasin että The Isin peppu poistuu näköpiiristä ja kaivauduin syvään
huokaisten peiton alle. Nukuin siinä oikein mukavasti kymmeneen.
Kun menninkäiset eivät olleet lopettaneet hakkaamistaan vielä
kahdeksalta illallakaan, päätin että saa riittää. Nappasin kaapista
jonkun vahvan särkylääkkeen mitä The Isi on saanut hammaslääkäristä ja
aloin odottelemaan että pääkipu helpottaisi. Helpottihan se, puolen
tunnin kuluessa mun kropasta oli hävinnyt tunto varpaita myöten. Alkoi
jo hieman pelottamaan.Kunnes tajusin että päätäkään ei enää satu. No,
siinä mä yksinäni hymyilin tähän asti. Olo on vieläkin hyvin rento ja
raukea, joten taidan jättää tämän tekstin tähän ja kaivautua tuonne
peiton alle taas.
Kunnes taas kohtaamme rakas blogini.
maanantai, 13. marraskuu 2006
Kommentit