Tänään on ollut hitonmoinen päänsärky. Oikeassa ohimossa tuntuu siltä että päänsisällä joku pirullinen pikkumenninkäinen nauraa ja hakkaa mun ohimoa lekalla. Kovaa ja täsmälleen sekunnin välein. Luonnollisempi selitys särkyyn löytyy siitä mikä tätä palloa tässä paikallaan kannattaa, eli siis kaulasta ja niskasta. Lihakset on päättäneet mennä jumiin kai lopullisesti, veri ei kierrä päähän, joten kaikki vähäisetkin ajatukset mitä siellä pallossa on liikkunut on kadonnut. Tilalle on tullut vain kaikuva *kopskops*.
Aamulla veikkasin päänsärkyä krapulaksi, The Isin kanssa tuhottiin illalla pullo valkkaria ja käännettiin olohuoneen järjestystä eestaas. Huonekalujen siirtely on meille vähän niinkuin kosimisriitti. Hikipäässä nostetaan ja käännetään, tyhjennetään ja täytetään. Kirotaan ja haukutaan toisiamme tyhmiksi. Noin kolmen tunnin operaation jälkeen lysähdetään hikisinä mutta onnellisina sohvalle sylikkäin. Romantiikkaa kyllikseen.
Niin, siis siihen krapulaan takaisin. Aamulla siis nousin ylös kuudelta kun Emma päätti ensimmäisen kerran herätä. Ja koska oltiin käännetty viimeinen huonekalu neljältä yöllä niin pikkaisen väsytti, ei paljoa. Pimeässä hamuilin tuttipullon kaapista ja rukoilin että lämmin maito toimisi. Toimihan se, sen aikaa kun Emma sen joi. Tällä välin mun päässä oli alkanut menninkäisten työvuoro. Vetosin lähenevään migreeniin joten The Isi nousi urheana ylös leikkimään tytön kanssa. Silmien raosta kurkkasin että The Isin peppu poistuu näköpiiristä ja kaivauduin syvään huokaisten peiton alle. Nukuin siinä oikein mukavasti kymmeneen.
Kun menninkäiset eivät olleet lopettaneet hakkaamistaan vielä kahdeksalta illallakaan, päätin että saa riittää. Nappasin kaapista jonkun vahvan särkylääkkeen mitä The Isi on saanut hammaslääkäristä ja aloin odottelemaan että pääkipu helpottaisi. Helpottihan se, puolen tunnin kuluessa mun kropasta oli hävinnyt tunto varpaita myöten. Alkoi jo hieman pelottamaan.Kunnes tajusin että päätäkään ei enää satu. No, siinä mä yksinäni hymyilin tähän asti. Olo on vieläkin hyvin rento ja raukea, joten taidan jättää tämän tekstin tähän ja kaivautua tuonne peiton alle taas.

Kunnes taas kohtaamme rakas blogini.