Emma on kipeä. Yhä vaan. Vastahan tässä on kohta 2 viikkoa se flunssa ollut. Nyt se on tehnyt syömälakon. Ja koska se ei syö se kiukuttelee. Ja sitten koska se ei syö ja se kiukuttelee niin sitten se väsyy. Ja koska se on väsy mutta ei nuku koska se yskii niin sitten se taas kiukuttelee. Mikäs siinä, mutta jos mennään nukkumaan aamulla viideltä, koska ensin on alkuyö yskitty niin että kakka tulee vaippaan kolmesti ja kolmannella vaipanvaihdolla herätään koska on nälkä, ja maidon jälkeen sitten nukutaan tasan kaksi tuntia koska seitsemältähän se on jo aamu, niin ei kai sitä voi kukaan odottaa että äiti olisi pirteä kuin peipponen ja jaksaisi hymyssä suin lukea kirjaa koko päivän?

Ajattelin aamulla sitten kun tukka pystyssä koitin tunkea lapselle edes jotain aamupalaa, että soitanpa omalle äidilleni että apua! No, kävipä ihanasti, äitipä sanoi että "sellaista se on". Että se siitä avusta sitten. Jos olisi edes hetken tullut olemaan ton huutokonsertin kanssa että mä olisin hetken saanut olla pimeässä huoneessa ja miettiä vakavasti että miten ihmeessä mä koskaan oikein lapsen tein? Tai kyllähän mä tiedän miten, mutta että MIKSI?

Se ei ole hetkauttanut mua ollenkaan että kaikki vapaa-ajan puuhat on minimissä. Ei mua haittaa olla kotona ollenkaan, en mä muutenkaan jaksanut missään ulkona käydä. Kotona on mukavaa. Sekään ei haittaa että koko kämppä on täynnä leluja ja kaikki mikä voi särkyä on särki jo. Missään ei tunnu sekään että rahaa on tilillä aina juuri ehkä muutama euro ylimääräistä. Kyllähän rakkaan lapsen vuoksi elää vaikka näkkileivällä. Aamuherätyksetkin on yleensä kivuttomia, on ihanaa herätä uuteen aamuun kun pinnasängyssä seisoo uninen prinsessa hiukset pystyssä ja suu valtavalla hymyllä. Ihanaa on myös juoda aamukahvia ja jutella neidin kanssa, (neiti omalla kielellään "kuk-ka, ättä, kak-KA, tää" ja minä sitten omallani) samalla kun neiti syö omaa aamupalaansa. Suunnattomasti nautin myös yhteisistä leikkihetkistä ja siitä kun mennään leikkipuistoon kompuroimaan.

Mutta nyt toi kaikki on pyyhkiytynyt pois päästä. Aamuisin pinnasängyssä kiljuu naama punaisena kiukkuinen peikko. Aamupuurot löytyy ennemmin lattialta kuin suusta, ulos ei voi mennä kun neiti on niin räkäinen. Eikä mikään ruoka mene alas. Koko päivä aamusta myöhäiseen iltaan on taistelua.

Epätoivoissani toivon ja rukoilen että tosta lapsesta löytyisi jokin nappi mistä sen saisi pois päältä. "Hei, en mä tälläistä lelua halunnut, vieläkö tän voi palauttaa?"

(Tähän pieni huomautus, että en tosiaankaan ole tehnyt lasta koska haluan itselleni nuken... Tuli vaan mieleen...)